Kauden lopputulos A- junioreiden 5. sija- loistava.
Viimeinen osakilpailu meni varman päälle vakuuttavasti.
Neste Jari- Pekka rallin tuloksena luokkasijoitus3. ja yleiskilpailusija 4 . Se oli kauden paras osakilpailu ja nosti kokonaispisteet 113. n
Edellisessä osakilpailussa tulikin keskeytys vannerikon vuoksi ja jäi näin ollen pois kauden lopputuloksista.

Nousu junnuista yleiseen luokkaan on ollut varmistettuna jo kauden puolivälissä!

--------------------------------------------------------------------------------- Kesäkausi hurahti käyntiin Uusikaupunki rallissa

Tloksena A- junioireiden ylesikilpailun 12. sija
Luokkatulos vakuuttava                    9. sija

----------------------------------------------------------------------------- -- Talvikauden päätyttyä sarjatilanne herkullinen
Koska sääntöjen mukaan hyväksytään vain kaksi talvikisaa, kolmesta ajetusta sarjapisteisiin, niin tilanteeksi jää yleisk. 8. sija 57 pisteellä.

Tästä on hyvä lähteä kesän sorakilpailuihin, joista pitäisi vähintään pari päästä kohtuudella maaliin asti, parin pisteen kanssa. Näin olisi nousu junioreista yleiseen sarjaan taattu.

Hyviä tuloksia tietysti lähdetään hakemaan, jotta CUPin loppupisteet ja sijoitus olisivat mahdollisimman hyvät. Jukan tavoitteet kuulostivat hyvin selkeältä, eteenpäin katsotaan ja nousua tavoitellaan, turha tuijotella peruutuspeiliin. Haasteet kovenevat, mutta niinhän pitääkin. Kuulostaa erittäin terveeltä asenteelta, hyvä.

-------------------------------------------------------------------------------            Betoni- Lehto- Ralli
Lopputulos, yleiskilp 13. Ralli meni pääpiirteittäin suunnitelmien mukaisesti, mutta nelospätkän suunnittelematon ulosajo kulutti aikaa noin 1.5 min. Siihen nähden lopputulos erittäin hyvä, ajamalla maaliin, eikä autoon naarmuakaan.

--------------------------------------------------------------------------------      Jyväskylän toinen osakilpailu F- Cupissa on mennyt loistavasti.
Tuloksena on yleiskilpailun 4. ja luokan kolmas sija.

Jotain on tapahtunut ykkös Ek- lla, siellä sijoitukset oli molemmissa 35. Sen jälkeen on alkanut tasainen nousu ihan kärjen tuntumassa ja lopputulos on ihan huikea.

Yksittäiset Ek-t ovat olleet todella tiukkaa sekuntitaistelua kärjessä ja sen tuntumassa. Tuosta ykkösestä ei ole toistaiseksi tietoa ja muutenkin tulokset ovat vielä epävirallisia.

Niin, tuo ykkönen on 3.5 km pyräys ja siinä on 35 kilpailijaa 13 sekunnin sisällä.Ei siis mitään erikoista? -----------------------------------------------------------------------------------

 

29.1.2011 Mänttä 200- Ajo
Heino / Loppi- lopputulos, kolmantena (3.) luokassaan, yleisk. 6.
Kaikki ajettu ja lopputulos erittäin hyvä, hienoa.

Jokainen Ek on mennyt tasaisen varmasti, yleiskilpailussa kaikki kymmenen joukossa ja omassa luokassa kolmen parhaan joukossa.
(epävirallisia tietoja)

Vauhtia tuntuu löytyvän ja ennen kaikkea miehistön erittäin tasaista varmuutta.
Tasaisuutta kuvaa Ek- sijoitukset 6.5.3.6.6.7. yleiskilpailussa. Samoin auton tekniikka on saatu toimintavarmaksi, joten tuleviin kisoihin voi rauhassa lähteä.



 

 

Lauantaina 22.01.2011 F- Cup- turnee alkaa
Jukalla ja tänä vuonna kartturin pallilla istuvalla Lopin Samilla, sekä koko tiimillä on paineita riittänyt. Viime vuoden harmillisista takaiskuista huolimatta jäi nousupisteitä kouraan sen verran, että nousu A- junioreihin oli tosiasia.

Auto on pitänyt saada luotettavaan kuntoon ja tiimi rasvattua toimivaksi.
Etupää laitettiin uuteen uskoon jousituksen ja jarrujen osalta  ja talven ensimmäisen testiin lähdettiin Saukkolaan. Siellä rata oli suhteellisen hyvässä kunnossa, tosin jäädyttäminen oli tehnyt sen melko liukkaaksi.
Etujousitus tuntui hyvältä, jäykkyyttä ja joustoa vaikutti olevan sopivasti, jarrut vaan eivät vieläkään tuntuneet riittävän hyviltä.
Iltahämärä siinä tuli vastaan sopivasti, niin että uusi valopatterikin saatiin testattua ja valoahan niistä tuntui lähtevän riittävästi.

Sitten vaan tiimi jarrujen kimppuun uudestaan ja seuraavalle testipätkälle Yntäläntielle.Siellä muutaman vedon jäkeen voitiin todeta jarrut kelvollisiksi ja alusta toimivaksi, pikku säätöjen jälkeen.

Kerran vielä ajettiin testejä Välkkilän Saarikossa. Testipätkä oli aurattu juuri auton levyiseksi ja lumipenkat olivat melkein katon korkuisia. Siinä oli hyvä ajaa harjoitusajoa, penkat oli pehmeitä ja haukkasivat herkästi, joten ei niihin paljon nojata voinut. Auto toimi moittettomasti, mitä nyt takavalot olivat pimeinä ja vaikutti katsojasta kummitusautolta, pimenevässä illassa.

Nyt on hyvä lähteä avauskisaan XXV Salpausselkä- Ralliin, hakemaan pisteet kotiin.    Tiedot tiimin tiedoittaja Tero Rantaselta.
                                                                  

Tiimi suurinpiirtein samassa kuvassa. Mitäs nyt tehdään?
------------------------------------------------------------------------------

Salpausselät tuli kierrettyä varsin hyvällä tuloksella. Koko kisa oli hiukan tuntuman hakua uudessa luokassa ja varmistelua auton toiminnasta.
Ek- sijoitukset olivat koko ajan luokan keskiarvon yläpuolella ja lopullinen sijoitus luokassa peräti 9. A- junioreiden yleisluokassa 13. Erittäin hyvät ensimmäiseen kisaan ja auto ehjänä maalissa.

Nyt vaan vielä kolme kisaa samaan tapaan maaliin, ilman "latvaloita", niin on ainakin sarjapisteet varmistettu. Sitten voikin parissa kilpailussa hakea niitä rajoja ja yrittää sijoitusten parantelua.

Seuraava Cup- osakilpailu onkin Jyväskylän Talviralli 12.2.2011
Sieltä sitten odotellaan lisää pistepussin täytettä.

3.2.2011 Jukka tänään kertoili.
Nämä pari aloituskilpailua on mennyt ongelmitta. Hiukan tosin on ajeltu varmistellen ja uudesta ylösrakennettuja jarruja seuraten. Nyt vasta luotto niiden oikeaan toimintaan alkaa iskostumaan takaraivoon ja jarrutukset uskaltaa jättää oikealle kohdalle. Tähän asti niitä on vaistomaisesti tullut varottua ja jarrutukset on aina tullut tehtyä liian aikaisin. Sehän on selkeästi pudottanut pätkäaikoja.
Sanoinkin, että nyt on varmasti helpompi, henkiseti ajaa kun tekniikka on toiminut ja jo pari onnistunutta kilpailua alla, päinvastoin kuin viime vuonna.
Jukka totesi, että totta ja nyt olisikin tarkoitus Jyväskylässä yrittää tosissaan, kun tuntuu nuo talviolosuhteet sopivan hyvin, niin kuskille, kuin autollekin.
Jossain vaiheessa sitten keväällä tullaan auto pistämään palikoiksi ja tarkistetaan moottorin ja vaihteiston kuluneisuus ja uusitaan mahdollisesti tarvittavat osat. Nyt on pakko hakea sitä luotettavuutta, koska kesäkisat ovat aivan oma elementtinsä.
Ei muuta, kuin jäädään odottelemaan ja toivotaan parasta, tuntuu vaan että Jyväskylästä hyvässä lykyssä tulee yllätyksiä. PJ.

 

 
 
http://www.urjalanua.fi/show.php?id=1118119161
http://www.urjalanua.fi/show.php?id=2132761382
 

07.02.2010
                 Jukka ja Koiviston Joonas ajelivat voittoon Peurunkarallissa

Ralli ajettiin lauantaina 6.2. Laukaassa ja pojat saavuttivat luokkavoiton B- junioreissa. Näin tuli parsittua Lasirallin tekniikkamurheista johtunut keskeytys.
Saaliiksi tuli myös kahden EK.n pohja- ajat ja muut kaksi ihan kärjen tuntumassa.

Voitto olisi ollut ylivoimainen, mutta EK.lla kolme kilpakumppaneiden tiellä olevat autot hidastivat menoa. Täysin ilman ogelmia ei selvitty nytkään,tekniikan suhteen.
Valo- ongelmat viimeisellä EK.lla jonkin verran haittasivat menoa. Osa lisävaloista meni täysin pimeiksi ja illan hämärtyessä se toi oman haittansa näkyvyyteen.

Ero lopputuloksissa oli kuitenkin yli 5 sek. joten eihän siihen jäänyt mitään jossittelun varaa.
Hyvä näin ja kohti seuraavia taistoja vaan.



 

 

Heinon Jukka ottaa tukevasti rallista kiinni.

Vuoden 2009 puolella tuli alkajaisiksi aluemestaruus F- Cupin B junioreissa.
Kartanlukijana hikoilee Koiviston Joonas.

Tänään 30.01.2010 Lasirallin F- Cup junioreiden ensimmäisessä osakilpailussa, alku oli erittäin lupaava. Ek-1.llä vauhti riitti toiseen sijaan vaivaisen sekunnin erolla.
Valitettavasti kohtalo puuttui peliin ja syksyn mittaan täysin uudesta ylös rakennettu Escortti jätti reitin varteen, Ek 2 lla. Viimeisimmän lentävän huhun mukaan, vika olisi ollut oikein "ulkopoliittinen". Elikä puola (pieni p )sanoi yhteistyösopimuksen irti!

Vauhti ja taidot tuntuvat olevan kohdallaan, kunhan pojat saavat yliotteen tekniikkamurheista.
Tulevissa kisoissa on lupa odotella kärkipään sijoituksia.

(olisiko ketään niin ystävällistä, että toimittaisi tänne ylläpitoon valokuvia tiimistä ja autosta. Niitä kun ei tunnu tulevan "rukoilemallakaan".)  pj.tuominen@pp.inet.fi

 
http://www.urjalanua.fi/show.php?id=329829445
http://www.urjalanua.fi/show.php?id=996156234
http://www.urjalanua.fi/show.php?id=1401720911
 

27. 8. 2010
 Yllä pari uutta lähikuvaa Jukan autosta. Kuvat otettu viime talven Lasi- Rallin katsastuspaikalta. Kuvaaja 12- vuotias ralli- fani Tuukka Ahvenus, hyvä!