KARI LOPPI
18 10 08. Alla Karin kuulumiset tänään.
19 02 2007.
Kari ajaa ensimmäistä vuotta nuorten luokassa ja ajokkina hänellä toimii tuo
vanha kunnon Ford Escort 1600 vuosimallia -79. Escort on
rakennettu SS-luokan sääntöjen mukaan.
Karin kilpailija ura alkoi oman seuran järjestämässä
Nuutajärven Lasi-Rallisprintissä 3.2.2007. Kalustoa
päästiin kokeilemaan vasta kisaa edeltävänä iltana ja
tuolloinkin mittariin kertyi vain jokunen sata metriä.
Kilpailuun lähdettiin kuitenkin luottavaisin mielin.
Kilpailupäivänä alkoivat sitten tekniikkaongelmat
kasaantua päälle: ensimmäinen kierros jäi väliin
lämpöjen noustessa huikeisiin lukemiin lähtöä
odotellessa. Toisella kierroksella Kari pääsikin sitten
tosi toimiin. Kaiken näyttäessä jo hyvältä alkoi
vaihteisto takkuilemaan ja täytyi jättää matka kesken.
Reissusta ei siis jäänyt käteen kuin roppakaupalla kokemusta, mutta sitähän tässä vaiheessa uraa vielä tarvitaankin.
Seuraava kisa olikin sitten jo 18.2. Lopen maisemissa
ajettavassa HF-Autohuoltosprintissä. Siellä kylkeen
liimattiin numero 7. Eka kierros meni harjoitellessa ja
toisen kierroksen uusinnan jälkeen aika kohenikin
hienosti jo 17 sekunnilla. Tuloksena ekasta maaliin
ajetusta kilpailusta oli luokan 6. sija ja jälleen roppa-
kaupalla sitä kokemusta. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa
kohti seuraavia kisoja.





Profiili