16
maalis

Saaristen seikkailut ja selitykset Korpilahtirallista

Kuva: Eero Auvinen
Kuva: Eero Auvinen

Historic Rally Trophyn ja samalla BMW-rallisarjan kaikki kolme osakilpailua tältä talvelta jouduttiin perumaan lumipulan takia. Korpilahden talviralli tuli kuitenkin avuksi ja säänhaltijoiden ja uskomattoman talkootyön avulla tarjosi talvikauden päätteeksi 7.3. molemmille sarjoille mahdollisuuden yhteen talviralliin. Ja kaikki järjestelyt tiedotusta myöten olivat aivan huippua. Todella ystävällinen asenne yhdessä hienojen teiden kanssa kruunasivat talvikauden.

Meidän edellinen kosketus ralliin oli syksyllä Rantarallissa, eli leikkiin lähdettiin täysin kylmiltään, niin kuin varmaan monet muutkin. Rantarallin jälkeen kuviteltiin, että auto on kunnossa. Mutta kun sitä huollettiin talleilla, niin paljastuikin paljon korjausta vaativia kohteita. Panssari kiinnikkeineen oli solmussa ja piti rakentaa uudestaan. Vaihteiston puslat olivat keskeltä halkipoikki ja myös vaihteensiirto piti uusia. Etuiskareiden yläpäät piti vaihtaa ja ohjaukseen piti vaihtaa osia. Lisäksi perävälitys vaihdettiin tiuhemmaksi ja lukko huollettiin ja muutettiin paremmaksi. Ja paljon muita parannuksia tehtiin, kun aikaa oli. Kaiken piti olla uutta kautta varten hyvässä kunnossa.

Ensimmäiselle pikataipaleelle lähtiessä selvisi, että kaikki ei ollutkaan ihan niin kunnossa kuin piti. Panssarin uudelleen rakennus oli mennyt pahasti pieleen ja auto meni huonon talven tekemissä röykyissä ison osan ajasta panssarin varassa kuin pulkka. Normaalista ajamisesta ei paljon ollut toiveita. Kaiken kukkuraksi uusittu vaihteensiirto aiheutti harmaita hiuksia. Vanha mekanismi oli kuin olisi puuroa kauhalla sekoitellut. Nyt vaihteet menivät täsmällisesti päälle ja välit olivat pienet. Mutta tätä ihmettä olisi pitänyt päästä testaamaan. Nyt muutos oli niin iso, ettei Timo kuskina siihen oikein sopeutunut. Ensin meni useaan kertaan kolmosen sijaan viitonen päälle ja julistus kuului, että moottori meni. Olli lopulta sai huutamalla viestin menemään isäukolle perille, että siellä on viitonen eikä kolmonen päällä, eikä moottorissa ole mitään vikaa. Kisan toisella puoliskolla asiaa yritettiin korjata sillä seurauksella, että nyt meni vähän väliä viitosen sijaan kolmonen silmään. Onneksi kone ei hajonnut näissä touhuissa ja päästiin perille. Muilta osin auto pelasi hienosti, kone veti paremmin kuin aiemmin ja uusi välitys tuntui tosi hyvältä. Kesäkautta odotellaankin innolla. Isoja remontteja ei tarvita, että autosta tulee oikein hyvä.

 

Tällaiset kelit oli tarjolla. Kuva: Merita Mäkinen 
Tällaiset kelit oli tarjolla. Kuva: Merita Mäkinen 

Tiet olivat upeita ja kelikin ihan kelvollinen ottaen huomioon tämän talven säät. Toki paikoin oli sora esillä, mutta tien pinta oli kova, eikä meilläkään numerolla 75 ollut isoja uria eikä pöperöä. Ainoa, erityisesti meille iso ongelma aiheutui, kun pienillä teillä oli niin rajuja röykkyjä, että panssarivaivan takia oli pakko vaan ajella itsensä iloksi ja yrittää pitää auto nipussa. Mutta mukana oli myös todella makeita vanhoja Jyskälän pätkiä, joita oli kiva päästä ajamaan. Isommat tiet myös menivät paremmin, kun pohjakosketukset eivät niin paljon häirinneet. Eihän meillä nyt rehellisesti sanottuna vauhtikaan mihinkään riittänyt sarjan hurjia vastaan, mutta olisihan se mukavampi ajella autolla, joka on asiallisessa kunnossa. Jatkossa sitten!

Nyt toivotaan, että kevät toisi hyvät ajokelit ja iloisen mielen!

- Timo ja Olli Saarinen

 

Talvesta kohti kesää uudella innolla! Kuva: Merita Mäkinen 
Talvesta kohti kesää uudella innolla! Kuva: Merita Mäkinen
9
joulu

Urheiluautoilijat palkitsivat ansioituneita jäseniään

Urjalan Urheiluautoilijat ry palkitsi pikkujouluissa 30.11.2019 kauden aikana ansioituneita seuran jäseniä. Kuvassa vasemmalta vuoden 2019 nuori toimitsija Miisa Gustafsson, vuoden 2019 naisautourheilija Taru Koskinen, vuoden 2019 rallikuljettaja sekä vuoden 2019 autourheilija Pasi Koskinen. Pohjola maljan 2019 kävi Kurisjärven VPK:lta noutamassa Jukka Hämäläinen. Vuoden 2019 aktiivisuuspalkinnot saivat Reijo Saarinen sekä Juha Loppi. Kuvassa edessä vasemmalta vuoden tulokas 2019 Jani Tanhuanpää ja vuoden 2019 JM-luokan kuljettaja Samppa Kalenius. Tilaisuudessa palkittiin poissaolevina myös Timo Saarinen ja Olli Saarinen vuoden 2019 yrittäjä- maljalla, Kaapo Säteri vuoden 2019 karting-kuljettajana ja Ville Mannisenmäki vuoden 2019 kartanlukijana. Lisäksi palkittiin Urjalan Historic Rallissa sekä kilpailijoita että vierailevien järjestäjien puolesta paljon kiitosta toiminnastaan saanut Mari-Anne Manninen.

 

11
marras

Kauden päätösjuhla eli pikkujoulut 30.11.2019

Hyvät seuran jäsenet!

Kauden päätösjuhla eli kansankielellä pikkujoulut lauantaina 30.11.2019 klo 18.00 alkaen Akaan Toijalassa Lounaspirtin tiloissa, Myllytie 3. Tarjolla jouluateria, ohjelmaa sekä palkitaan vuoden aikana ansioituneita seuran jäseniä. Seura tarjoaa pikkujoulun jäsenmaksunsa tänä vuonna maksaneille, ei-jäsenille ilta maksaa 30,00€. Omat virvokkeet sallittuja. Yhteiskuljetus Urjala-Toijala-Urjala. Sitovat ilmoittautumiset 22.11. mennessä urjalanurheiluautoilijat(ät)gmail.com tai seuran sihteerille 0400 – 616362. Lisätietoja tarvittaessa edellä mainituilta. Tervetuloa!

3
marras

Rantarallin tuomiset – Timo ja Olli Saarinen BMW Rallisarjassa senioreiden kolmanneksi

Kuva: Pro Fotoklubi
Kuva: Pro Fotoklubi

 

BMW Rallisarjan viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina 12.10. Rantarallin yhteydessä Mynämäen ympäristössä. BMW sarjalaisia starttasi tällä kertaa peräti 15 paria tavoittelemaan päätösosakilpailun korotettuja pisteitä. Yleisessä luokassa tilanne oli jännittävä sekä voiton että muidenkin sijoitusten osalta. Lopulta mestariksi nousi Sami Laurila, joka on seitsemän vuoden ajan jahdannut titteliä. Onnittelut ansaitusta sarjan voitosta Pietarsaareen!

Urjalan kotirallin jälkeen meidän tallilla Bemari pestiin ja tankattiin tätä kilpailua varten. Suurin huoltotoimenpide oli pyyhkijän sulkien uusiminen sateisen sääennusteen takia. Eikä tullut mitään suurempia huoltotarpeita Rantarallistakaan. Toki isompi kausihuolto tehdään, että pysytään harrastuksessa myös rospuuttoajan yli.

 

Kuva: Toni Nieminen
Kuva: Toni Nieminen

 

Kuva: Eero Auvinen
Kuva: Eero Auvinen

 

Vähäisen harjoittelun ja puutteellisen ajotuntuman takia matkaan lähdettiin varovaisesti. Mutta koko ajan pystyttiin pikku hiljaa kiristämään, verrokkeihin nähden kilpailun aikana lähes kaksi  sekuntia kilometrillä. Loppua kohden, ainakin paikoitellen, ajo tuntui sujuvan omasta mielestä jo ihan lupaavasti. Hitaat osuudet meni paremmin, mutta kun mentiin viitosella täyttä puiden välissä, niin on pakko myöntää että alkoi pelottaa, kaasujalka keveni ja jarrutukset tuli liian aikaisin. Mutta positiivinen kierre saatiin päälle. Olli onnistui tienluvussa aivan erinomaisesti ja se auttoi ajamista luonnollisesti tosi paljon. Muutenkin meillä oli autossa ja huollon kanssa tosi kiva päivä. Ja BMW Sarjassa on koko porukan kesken todella hieno fiilis, ja kaikki kannustavat ja auttavat toisiaan.

 

Kuva: Eero Auvinen
Kuva: Eero Auvinen

 

Kuva: Simo Päivärinta
Kuva: Simo Päivärinta

 

Päivän päätteeksi voitiin todeta, että maaliin ajaminen on sarjassa hyvä tapa menestyä. Mekin noustiin lopulta senioreiden sarjapisteissä kolmannelle sijalle. Tuloksella ei sinällään ole kauheasti merkitystä, mutta jäihän siitä ja nousujohteisesta päätöskilpailusta hyvä maku muuten vähän vaisusti sujuneesta kaudesta. Nyt siis Bemarille kausihuolto ja Escortille vähän enemmänkin parannuksia alustaan ja jarruihin.

Kiitokset kaikille mukana olleille ja meitä kannustaneille! Erityiset kiitokset loistavalle huollolle, joka on kilpailuissa auttanut ja kannustanut muitakin esimerkillisesti! Ja sitten kaikki innolla uuteen kauteen!

- Timo ja Olli Saarinen

 

Kuva: Simo Päivärinta
Kuva: Simo Päivärinta

 

EK 5 InCar https://youtu.be/NG90D-YyYng

 

JENTin kooste meidän kilpailusta https://youtu.be/1yfPQIMLkrY

 

31
loka

SYYSKOKOUS to 22.10.2020 klo 18.00

Vaalikokous

Syyskokous 2020 UUA:n kerhohuoneella osoitteessa:
Sairaalantie 9, 31760 Urjala.
Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.

Suosittelemme maskin käyttöä.

Kokouksen jälkeen jatketaan iltaa kerhoillan merkeissä!

Tervetuloa kaikki jäsenet terveenä paikalle!