Saaristen talvikausi päätökseen nopeilla teillä

Kuva: BV-Team
Kuva: BV-Team

 

Lauantai 20.3. oli Timon syntymäpäivä. Kuin lahjana päästiin ajaman Suomussalmiralli todellisissa talviolosuhteissa. BMW rallisarja pääsi ajamaan koko 252 auton letkan kärjessä. Meidän numero oli 8 ja tiet aivan upeassa kunnossa.

Riihimäen jälkeen ei autolle tarvinnut tehdä muuta kuin perushuolto. Mutta kuljettajapuolelle tuli ongelmia. Olli sai koronarokotuksen alkuviikosta eikä toipunut kilpailukuntoon ajoissa. Hätiin tuli taas Kimmo Mäkinen, eikä kilpailua tarvinnut jättää väliin. Kalle Ohma vastasi tämän jälkeen yksin huollosta, mutta selvisi hienosti.

Suomussalmen teistä ei ollut aiempaa kokemusta. Edellisten vuosien Youtube-videoista jäi vaikutelma, että tarjolla on joko todella mutkikkaita teitä, tai sitten todella nopeita. Tällä kertaa reitti osui noille todella nopeille erikoiskokeille. Parhaimmillaan kilpailun nopeimman auton keskinopeus oli kolmospätkällä 157 km/h. Meidänkin autolla ajettiin rajoitinta vasten enemmän kuin aikaisemmin yhteensä. Kovista nopeuksista huolimatta pikataipaleet olivat ihan ajettavia ja oikeastaan melkoisen mielenkiintoisia.

Ensimmäinen EK yllätti, kun siellä oli muutenkin nopealla tiellä yli viiden kilometrin suora. Järjestäjä oli tosin pilkkonut suoran rakentamalla shikaaneja hillitsemään nopeuksia. Lopussa oli sitten mutkaisempi osuus ja ihan viime metreillä yllättävä ysikymppinen, joka verotti monelta parilta aikaa. Me selvittiin siitä ihan hienosti ja päästiin jatkamaan matkaa.

 

Kuva: BV-Team
Kuva: BV-Team

 

Kakkospätkä jatkoi siitä mihin ykkönen jäi. Nopeata tietä, mutta nyt yllätyksinä olivat ns. lumishikaanit. Ilmeisesti niitä oli aurattu läpi talven niin että kesken suoran kierrettiin yht’äkkiä tosi hidas mutkayhdistelmä, ja nämä kaikki ilman varoitusta. Ensimmäisessä vähän halailtiin penkkaa, mutta pian näihin oppi reagoimaan oikein. Kakkospätkän jälkeen oli ensimmäinen tauko.

 

Kuva: Perä Tielle
Kuva: Perä Tielle

 

Kolmas Ek puhutti jälkikäteen paljon. Se oli kilpailun nopein ja jakoi mielipiteitä. Toiset tykkäsivät, toiset tyrmäsivät vaarallisena. Omasta mielestä se oli kiva, kun ei vastaavia juuri ole päässyt ajamaan. Eikä nopeilla osuuksilla sattunut ulosajoja. Toisaalta oma kantti ei kestänyt niin hyvin kuin olisi pitänyt ja tappiota tuli turhista nosteluista.

 

Kuva: Perä Tielle
Kuva: Perä Tielle

 

 

Nelospätkä oli lyhyt rykäisy ja samaa tietyyppiä mihin oli jo totuttu. Nelosen jälkeen oli toinen tauko. Viitospätkä oli sitten kisan pisin, 23+ kilometriä. Se oli vaihteleva, ensin nopeata tietä, sitten selvästi pienemmälle ja hitaammalle tielle ja lopuksi taas tosi nopeaa ja leveää tietä. Alku ja loppu meni ihan mukavasti, mutta hidas osuus meni kuin unessa ja hävittiin siinä rutkasti muille. Auto pysyi kuitenkin penkkojen välissä ja hyvässä kunnossa.

 

Kuva: Perä Tielle
Kuva: Perä Tielle

 

Viimeinen eli kuudes EK oli sekin suurelta osin nopeaa, vaikkei ylipitkiä suoria ollutkaan. Pätkän alkupuolella järjestäjä varoitti esiin nousseesta maakivestä. Varoituksista huolimatta siihen piti kuitenkin osua, mutta onneksi rengas kesti. Loppupuolella käytiin paikallisella jokkisradalla todella syheröllä osuudella. Ison tien osuudet menivät taas ihan hyvin, mutta jokkisrata tuotti ongelmia. Penkat oli tosi korkeita eikä tien kulkua nähnyt kunnolla ja ajo oli hidasta. Lopun iso tie taas meni oikein hyvin ja vauhdikkaasti ja jätti kilpailusta hyvän maun jälkeensä.

Aikavertailut näyttivät, että vaikka sijoitus (14/17 ja senioreissa 7/10) ei ihmeellinen ollutkaan niin erot per kilometri muihin paranivat reippaasti. Esimerkiksi ero kisan voittajaan kaventui melkein puoleen talven aikana. Nyt auto toimi moitteettomasti ja kuljettajan luotto autoon toi vauhtia lisää ja kartturi Kimmo osaltaan auttoi paljon. Talvikauden kolmen osakilpailun jälkeen ollaan sarjan kokonaiskilpailussa sijalla 12/17 ja senioreissa sijalla 5/10. Tästä on hyvä jatkaa kesäkauteen!

Kilpailu sattui, kuten jo tuli todettua, omaan syntymäpäivääni, armaan vaimoni merkkipäivä taas seuraavaan viikonloppuun. Niinpä koko perhe tuli lauantaina Suomussalmelle mistä jatkoimme viettämään upeaa lomaa Pyhätunturille. Kimmo ja Kalle hoisivat ystävällisesti kaluston suoraan etelään ja tekivät tästä kaikesta mahdollista!

Nyt on edessä kevättauko ja autojen kunnostus kotitalleilla. Keväällä taas mennään!

- Timo Saarinen

Comments are closed.